Hyppää pääsisältöön
mies hymyilee

Vammaisuus ja mielen hyvinvointi

Vammaisuus on laaja käsite. Vammat voivat olla eri asteisia aisti-, kehitys- ja liikuntavammoja. Ne voivat olla myös neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia (kuten autismi, ADHD ja Aspergerin oireyhtymä) ja niiden lisäksi voi olla mielen hyvinvoinnin haasteita. Kaikkiin edellä mainittuihin liittyy useimmiten toimintakyvyn haasteita. 

Vamma tai vammaisuutta aiheuttava sairaus voi tulla yhtäkkiä tai ajan kuluessa.  Vammautuminen voi olla myös yllättävä tapahtuma, joka yhtäkkiä vaikuttaa suuresti omaan ja läheisten elämään. Toimintakyky muuttuu ja uuteen tilanteeseen sopeutuminen tapahtuu jokaisella eri tavoin ja riippuu paljon myös yksilökohtaisesta elämäntilanteesta sekä henkilön omasta persoonallisuudesta. Myös perheen, ystävien ja saman kokeneiden tuki on tärkeää. Myös perhe tai muut läheiset voivat tarvita tukea. 

Alakuloisuuden ja surun tunteet ovat normaaleja, ja osa ihmisen tunteiden kirjoa. Jos alakuloisuus pitkittyy, tai koet masennuksen tunteita, asiasta on hyvä keskustella toisen ihmisen kanssa. Jos mielen hyvinvointi tai jaksaminen mietityttää, ota asia rohkeasti puheeksi omassa terveyskeskuksessa, työterveyshuollossa tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. 

Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen 

Mielenterveys on hyvinvoinnin perusta ja voimavara, tärkeä osa terveyttä. Mielenterveys ei ole pysyvä tila vaan se muuttuu elämänkulun aikana. Erilaiset vastoinkäymiset kuluttavat mielenterveyden voimavaroja, mutta myönteisissä olosuhteissa mielenterveyden voimavarat vahvistuvat.  

 Mielen hyvinvointia voit vahvistaa:  

  • Huolehtimalla monipuolisesta ja säännöllisestä ravitsemuksesta  
  • Välttämällä päihteiden käyttöä  
  • Liikkumalla säännöllisesti, myös kodinaskareet ovat hyvää hyötyliikuntaa  
  • Huolehtimalla sosiaalisista suhteista  
  • Tekemällä mielekkäitä asioita  
  • Huolehtimalla riittävästä levosta ja rentoutumisesta  
  • Voit tutustua mielen hyvinvointia vahvistaviin tekijöihin, mielenterveyden käden avulla. 
  • Mielenterveyden käsi (Suomen Mielenterveys ry)

Sähköiset palvelut mielen hyvinvoinnin tukena 

Keski-Suomen digitaalisessa sosiaali- ja terveyskeskuksessa, omaks.fi-palvelussa, löytyy mielen hyvinvointiin liittyvää tietoa sekä linkkejä. Mikäli kaipaat keskustelutukea, omaks.fi:n ammattilaiset auttavat sinua mielellään. Keskustelu omaks.fi palvelussa alkaa aina kirjoittamalla viesti chat-kenttään. 

Omaks.fi-palvelussa voivat asioida Keski-Suomen hyvinvointialueen asukkaat asuinpaikkakunnasta riippumatta. Chat-palvelu on anonyymiä eli sinne ei vaadita tunnistautumista pankkitunnuksilla. Chat toimii kirjoittamalla. Tällä hetkellä omaks.fi-palvelussa on myös videovastaanottoja, mutta se palvelu ei toimi vielä kaikkien paikkakuntien asukkaille.  Toiminta laajenee pikkuhiljaa ja on kaikkien keskisuomalaisten käytettävissä lopulta. Chat-palvelusta saat ammattilaisiltamme tiedon, miten juuri sinulle löydetään apua tilanteeseesi mahdollisimman sujuvasti.

Ammattilaisemme, joiden kanssa voit jutella chatin välityksellä, ovat esimerkiksi: 

  • Etäperhetyöntekijä Omananny 
  • Nuorten etätyöntekijä 
  • Mielenterveys- ja päihdehoitaja 
  • Seksuaalineuvoja 
  • Fysioterapeutti 
  • Senioriohjaaja 
  • Sosiaaliohjaaja 
  • Sairaanhoitaja