Kuvantaminen/röntgen

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuvantamisen yksikkö tuottaa kuvantamispalveluja seututerveyskeskuksen terveysasemilla Joutsassa, Keuruulla ja Laukaassa. Näillä terveysasemilla suoritetaan myös hammaskuvauksia.

Konneveden kuvantamistoiminta loppui 1.6.2017, jonka myötä konnevetiset potilaat ohjautuvat kuvattavaksi pääsääntöisesti Laukaan terveysasemalle.

Katso tarkempia ohjeita tutkimuksista

Tutkimuksiin tuleminen

Kuvantamistutkimuksiin tarvitaan aina lääkärin lähete. Aika kuvantamistutkimuksiin varataan oman terveysaseman ajanvarausnumerosta. Ainoastaan päivystysluonteiset tutkimukset suoritetaan ilman ajanvarausta. Ultraäänitutkimuksiin liittyy lisäksi valmistautumisohjeita, joita tulee noudattaa.

Ultraäänitutkimuksiin valmistautuminen

  • Ylävatsan ultraäänitutkimukset, pdf  (munuaiset, sappirakko, maksa, perna): Tutkimuspäivänä ole syömättä neljä tuntia ja juomatta kaksi tuntia ennen tutkimusta. Lääkkeet voit tarvittaessa ottaa vielä kaksi tuntia ennen tutkimusta pienen vesitilkan kera, mieluummin kuitenkin jo aiemmin.
  • Alavatsan ultraäänitutkimukset, pdf (rakko, kohtu, virtsanjohtimet, munuaiset): Tutkimuspäivänä juo pari lasillista vettä ja tämän jälkeen ole virtsaamatta vähintään kaksi tuntia ennen tutkimusta. Virtsarakon on oltava täynnä tutkimusta varten. Voit syödä ja ottaa lääkkeesi normaalisti.
  • Koko vatsan ultraäänitutkimukset, pdf (sisäelimet ja koko vatsaontelo): Tutkimuspäivänä ole syömättä neljä tuntia ennen tutkimusta. Juo pari lasillista vettä (virtsarakon on oltava täynnä tutkimusta varten) ja sen jälkeen ole juomatta ja virtsaamatta vähintään kaksi tuntia ennen tutkimusta. Lääkkeet voit tarvittaessa ottaa vielä kaksi tuntia ennen tutkimusta pienen vesitilkan kera, mieluummin kuitenkin jo aiemmin.

Ultraäänitutkimuksen kulku

Tutkimusta varten vatsan alue riisutaan paljaaksi. Iholle levitetään geeliä ja lääkäri tutkii vatsaa liikuttelemalla ultraäänianturia iholla. Tutkimus kestää noin 15 minuuttia.

Ultraäänitutkimuksen tulokset

Tutkimustulosten kuulemiseksi lääkärille varataan vastaanottoaika tai puhelinaika oman terveysaseman ajanvarausnumerosta.

Tarvittaessa kuvantamistutkimuksista voi tilata maksullisen CD-tallenteen sellaisten hoitoyksiköiden tarpeeseen, joissa ei ole sähköistä kuvantamistutkimusten katselu- tai siirtomahdollisuutta. Tulosta kuvakopion tilauslomake (pdf) ja lähetä se täytettynä lomakkeessa ilmoitettuun osoitteeseen. Kuvatallenne ja sen lasku toimitetaan asiakkaalle postitse.

Yhteystiedot

Jos varattu aika ei sovi tai tutkimukseen liittyen on jotain kysyttävää, soita oman terveysaseman ajanvarausnumeroon.